Henkinen parannus ja energiatyöskentely Elämme aikakautta, jossa sielun ja kaikkea elämää ylläpitävän energian, värähtelyn, äänen ja värin, eli auran olemassaolo ei ole vielä tieteellisesti todistettu, kuitenkin yhä suurempi ihmisjoukko maailmassa, myös tiedeyhteisöissä, elää tässä tietoisuudessa ja on vain ajan kysymys milloin myös tieteellinen todiste saadaan. Se todiste tuleekin mullistamaan käsityksemme ihmisestä, hänen roolistaan tällä planeetalla ja ihmiskunnan tietoisuuden kehityksestä. Jo yli 10 vuotta kestänyt parantajatyöni on edennyt Reiki-energityöstä, esoteeriseen sielu/henki-parannukseen, jota voisi kutsua auran ja eetterikehon ekologiaksi. Viimeiset 5 vuotta olen opiskellut ja soveltanut omassa elämässäni Aikain Viisauksia ja mm. Tiibetiläisen opettajan Dwhjal Khul:in ihmiskunnalle Alice A. Bailey:n kautta antamia opetuksia.DK kirjoittaa sairauksista seuraavasti: Lue myös aiheista: Hyväksi parantajaksi tuleminen edellyttää, että parantajan persoona on integroitunut ja että hän on käynyt läpi oman eheytymis- ja puhdistaumisprosessinsa. Vain näin hän voi rakentaa meditaatiotyöskentelyn kautta puhtaan ja toimivan energia-sillan (antahkaranan) persoonansa ja sielunsa välille. Sielunyhteyden, sydänenergian, mielen ja ajattelun kautta parantava energia voi tällöin kanavoitua ja vuodattua parannettavaan mm. parantajan käsien ja hänen kolmannen silmänsä ja silmiensä kautta. Tätä kutsutaan magneettiseksi työksi. Kun parantaja linkittää ja saattaa yhteistyöhön oman sielunsa, mentaaliset kykynsä, sydämensä sekä oman auransa sätelyn, ruokkii jo hänen läsnäolonsa seilunelämää asiakkaassa. Tätä kutsutaan säteilytyöksi. Parannettavan sielu reagoi auran kautta parantajan auraan, joka säteilee sielun energiaa. Käytän työssäni molempia yllämainittuja menetelmiä. Lisäksi käytän edelleen Reiki-symboleja, pyhää OM:ia, yliääniä ja Tiibetiläisiä gongeja pyrkiessäni puhdistamaan ja kohottamaan asiaakkaani auran värähtelyä ja näin tuomaan hänen auransa kehot parempaan tasapainoon. Tämä mahdollistaa, että asiakkaan omat sisäiset paranemisprosessit käynnistyvät, immuunijärjestelmä vahvistuu ja aura eheytyy. Puhdistan energeettisesti myös alueita, taloja ja tiloja. |